Hallway

Heräsin kuudelta levottoman JoJon vuoksi. Pienen sylittelyn jälkeen prinsessa uinahti uudelleen äidin syliin, mutta minä en saanut enää unta. JoJo jäi nukkumaan poikkeuksellisesti meidän sänkyyn ja minä lähden keittämään aamukahvit meille. Isäntä nousi myös, ja lähti pian oljyämään takaterassiamme.

Etuovelle paistaa varhainen aamuaurinko, ja sitä ihaillessani päätin ottaa teille muutaman kuvan eteisestä. 
Eteisessä ei ole muuttunut nyt hetkeen aikaan mikään muu, kun konsolipöydän siirtyminen keittiön apupöydäksi. Ja konsolipöydän tilalle tuli JoJon huoneesta valkoinen penkki.
Penkki on ostettu Lahden Antiikkitukusta, minun suosikkikaupastani.
Penkki pitää sisällään (edelleen!) JoJon leluja. Päällisen ja tyynyjä siihen on tehnyt äitini.


Perfect Home-liitutaulu pysyi sentään entisellä paikallaan.
Mennään nyt ainakin hetki näin. 
Saas nähdä miten näitä huonekaluja voikaan pyörittää, kun on vauhtiin päästy :)
Ja tosiaan JoJon huoneen jäjestyi täytyi myös muuttaa! Siitä myöhemmin oma postauksensa.
Ja kaikki tämä lähti siitä taulusta!!! Konglomeratin Lion-taulu, joka tuli olohuoneeseen. Joka aiheutti sen, että vaihdoin huonekalujen paikkaa olohuoneessa, eteisessä ja JoJon huoneessa. Hih, niin se vaan menee.
Mitä mieltä olette? Toimiiko eteinen näin?

CONVERSATION

9 kommenttia:

  1. Ihastuttava sohva ja miten kauniisti sointuvat tyynyt<3

    VastaaPoista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  3. Pakko oli poistaa tuo edellinen kommenttini, kun oli TAAS niin paljon kirjoitusvirheitä:(

    Siis uusiksi. Ihana eteinen ja miten kauniista aamu?aurinko paistaa oven ikkunoista...:)

    VastaaPoista
  4. Tykkään ja kuvista ainakin välittyy että olisi toimiva :)

    VastaaPoista
  5. Ihanasti tulee tuolta ovesta valoa :)
    Kaunista muutenkii ♥

    VastaaPoista
  6. Hyvältä näyttää ja tuo penkki on kaunis! Itsellänikin on etsinnässä pieni puinen penkki portaiden alle :)

    VastaaPoista
  7. Kaunis eteinen, ei yhtään liian täyteen ahdattu toisin kun meillä :D ihana sohva <3 itse myös puusohvaa haaveilen olkkariin, jos olisi hieman enempi tilaa.. jos en laita jotain vanhaa kiertoon.

    Mukavaa viikonloppua :)

    VastaaPoista
  8. Näyttää kauniilta!
    Tuosta antiikkitukusta olen kyllä kuullut, mutta en ole vielä ehtinyt käymään, siellä on kuulemma kaikkea ihanaa...

    VastaaPoista
  9. Kaunis kiitos ihanaiset ladyt teidän kommenteista. Ne lämmittävät sydäntä kovasti ♥

    VastaaPoista

Olisin oikein ilahtunut kommentistasi ♥
Any comments? ♥