Tukholman omatoimimatka

Teimme tässä taannoin omatoimireissun Tuhkolmaan. Matkasimme Turusta Viking Gracella Tukholmaan, yövyimme hotellissa ja palasimme seuraavana iltana Amorellalla takaisin. 
Pakko sanoa; mikä päätähuimaava ero näillä kahdella laivalla. Menomatkalla yövyimme Premium-hytissä upgradauksen tuloksena, nautimme aamiaisen Oscar ál a carte-ravintolassa ja nautimme modernin ja uuden laivan upeasta sisustuksesta ja palveluista. 
Tukholmassa veimme matkalaukkumme Sheraton-hotellillemme, ja suuntasimme kaupungille.
Sheraton Stockholmista oli huikeat näkymät merelle.
Pieni teehetki shoppailujen lomassa piristi kummasti!
Tukholma osoittautui jälleen valloittavaksi kaupungiksi. Tunnelmallisia kahviloita ja ravintoloita, kiinnostavia nähtävyksi ja suloisia putiikkeja. Yksi ihanimmista täytyy olla Leila Leipoo-ohjelman Leilan oma putiikki Mood-kauppakeskuksessa, nimeltä Leila's General Store.
Liikkeestä löytyy toinen toistaan suloisempia leivontatarvikkeita. 
(Pahoittelut, kuvat on otettu kännykkäkameralla, joten laatu on hieman heikkoa.)
Mukaan lähti pari isoa kassia tarvikkeita, jotka tulevat testiin pikimmiten.
Putiikin myyjäkin kysyi huvittuneena, enkö olisi voinut ostaa tuotteita netistä, mutta kerroin, ettei se ole sama asia! Aivan huippuliike, jota suosittelen lämmöllä.
 Reissullamme ehdimme tutustumaan myös Skanseniin.
Onneksemme sää suosi meitä koko matkan, ja säästyimme täysin sateelta.
Näkymä Skansen-huvipuistosta.
 Paluumatka menikin sitten perus A-luokan hytissä, kärsineessä laivassa ja huonoa aamupalaa nauttien. Amorellasta ei ole yhtään kuvaa, teidän onneksenne. Eipä tarvi matkustaa enää Amorellalla.

Olen nimittäin sitä mieltä, että sen kerran kun lähdemme reissuun, ei kannata matkustaa karmivissa puitteissa, vaan matkan tulee olla pieni elämys joka kerta!
Kaiken kaikkiaan ihana miniloma Ruotisissa. Ja erittäin paljon edullisemmaksi tuli, kun reissumme oli omatoimimatka.
Oletko sinä matkustanut Tukholmaan omatoimimatkalla?

CONVERSATION

6 kommenttia:

  1. Tukholma on kyllä aina käymisen arvoinen kaupunki!
    Ja Crace laiva, jolla on ilo matkata. Amorellasta en sano mitään - sinä sanoit kaiken;)
    Ihanaa viikkoa!

    VastaaPoista
  2. Samoilla linjoilla ollaan, matkasta on nautittava kun lähtee. Tukholma on meidänkin seuraava laivamatkan satama, Tallinna on niin nähty!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Seija-mummo, kyllä! Olen liian vanha ja elämä on muutkin liian lyhyt matkatakseni karmivissa, ruosteisissa laivoissa, kun tarjolla on jotain parempaakin :) Mutta Amorella oli sentään tosi paljon halvempi...

      Poista
  3. Ihan pakko päästä Leilan kauppaan! Totta, netistä tilaaminen ei oo yhtään sama asia :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskon, että löydät sieltä ihania aarteita, Hannele! <3

      Poista

Olisin oikein ilahtunut kommentistasi ♥
Any comments? ♥