Nopea katsaus jouluun

Vesisateen viedessä lumet mennessään, käydään nopeasti kurkkaamassa minkälainen  joulu meidän perheellä oli. 
Ei mennyt joulu kuten suunnittelimme, mutta se oli meidän onni. 
Vietimme lämminhenkiset joulunpyhät Lahdessa sukulaistemme kanssa. Oli aivan huikea sää, herkulliset ruoat ja parasta seuraa. Mikäs sen parempaa?

Ja lyhyesti kerron sen verran, että olimme varanneet kylpyläloman koko viikoksi perheellemme, mutta erinäisten syiden vuoksi päätimme keskeyttää lomamme, ja suunnata mieheni suvun perinteisiin juhliin. Olen niin onnellinen, että muutimme suunnitelmia. Joulu oli erittäin lämminhenkinen, rakkaiden ihmisten ympäriöimänä.




Vanhempieni kaunis olohuone ja upeasti koristeltu kuusi.

 Joulupäivänä siskoni oli tehnyt miehensä kanssa huikeanherkkullisen päivällisen meille. Heidän kodissaan, takkatulen loimutessa vietimme monta tuntia vain nauttien pöydän antimistä ja rakkaiden seurasta.
 Kotiin lähdimme ajamaan tapaninpäivänä, upeassa talvisessa säässä.
Mutta jouluntunnelma ja -koristeet siirtyivät pian odottamaan uutta joulua.
Kattoikkunat olivat aivan lumen peitossa.
JoJo sai valtavan määrän joululahjoja, joista osa pukki oli tuonut meidän kotiin. Voi sitä riemua, kun tapaninakin vielä sai avata parisenkymmentä pakettia!
Isäntä sai 3D-videotykin leffahuoneeseensa (josta muuten tulossa postaus ihan pian), ja minä saan oman antiikkisen joululahjani parin viikon päästä. En jaksa odottaa!

Haluan vielä kiittää kaikki perheitä, jotka majottivat meidät joulunpyhinä. Kiitos kaikille rakkaille seurasta, lämpimästä tunnelmasta. Aivan huippujoulu!!!
Oliko teillä tunnelmallinen ja rento joulu? Entä railakas uusivuosi? :)

CONVERSATION

1 kommenttia:

  1. ihana postaus ja kiitos teillekin <3 meillä oli mahtava joulu myös parhaassa seurassa :) Ja tietty Uusi Vuosi! Aiiivan ihana tapa viettää juhlapyhiä, olla rakkaitten kanssa, syödä hyvää ruokaa ja ottaa vaan chillisti :)! Ja tietysti katsella kun lapset leikkii sydämensä kyllyydestä :)

    VastaaPoista

Olisin oikein ilahtunut kommentistasi ♥
Any comments? ♥