Marjapiirakka (munaton ja maidoton)

Tässä minun itsekehittelemä resepti munattomaan marjapiirakkaan. Tämä resepti on erittäin helppo. Lisäksi piirakkapohjan päälle voi laittaa sellaisia marjoja, mistä itse tykkää. Itselläni piirakasta tulee yleensä mustikkapiirakka. 
Ja kannattaa huomata; marjojen kanssa ei kannata pihdata. Niitä kannattaa laittaa valtava kasa piirakkapohjan päälle. 

 Marjapiirakka (munaton)
1 1/2 dl sokeria
1 dl sulatettua margariinia (tarvittaessa maidotonta)
2 dl mehua
4 dl vehnäjauhoja
1 1/2 tl vaniljasokeria
3 tl leivinjauhetta
Ripaus rouhittua vanilijaa
Korppujauhoja
Marjoja

Sekoita sulatettu margariini ja mehu keskenään. Lisää sokeri ja lopuksi vehnäjauhot, joihin on sekoitettu vaniljasokeri, vanilija ja leivinjauhe. Kaada taikina voideltuun ja korppujauhotettuun halkaisijaltaan noin 24 cm:n irtopohjavuokaan. Kaada päälle marjoja oman maun mukaan sopiva määrä. Suosittelen peittämään koko kakkupohjan, koska uunissa marjat kuin haituvat puoleen.
Paista 200 asteessa uunin keskitasolla noin 40 minuuttia. Anna kakun olla vuoassa jonkun aikaa ennen vuoan irrottamista.



Mukavaa sunnuntaita ja tulkaahan seuraamaan minua Instagramiin @onnellinenkirsikka

CONVERSATION

0 kommenttia:

Lähetä kommentti

Olisin oikein ilahtunut kommentistasi ♥
Any comments? ♥