Rodos 2015 (1. osa)

Terveiset Rodokselta! 
Kirjoitan tästä aiheesta kaksi osaa, koska kukaan ei jaksa ihan loputtomiin lukea ja katsella kuvia meidän lomasta. Varsinkaan yhtenä postauksena. Yritän pitää tämän tiiviinä.
Me siis vietimme Kreikan auringon alla viimeiset kaksi viikkoa.
En ole lomaillut kunnolla koko kesänä, ja jos tarkkoja ollaan, olen ollut kesälomalla töistä viimeksi vuonna 2010. Sen jälkeen jäin kotiin JoJon kanssa "rentoutumaan ja lomailemaan". Ja vasta nyt oli työhon paluun jälkeen ensimmäinen kesälomakuukausi.
Tässäpä minun kokemuksia ja ajatuksia lomaltamme.

Sää
Jännitin Kreikan säätä ennakkoon, sillä syys-lokakuun vaihde kuullosti jo uhkaavaan viileältä säiden suhteen. Tämän huolen pystyi unohtamaan heti, sillä saarella ei ole satanut neljään kuukauteen, ja lämmintä on piisannut. Kun saavuimme paikalle, sää oli ihanan lämmin, reilut 25 astetta joka päivä. Kahden viikon aikana parin päivän aikana oli osittain sateista, mutta se ei haitannut tunnelmaa, eikä vaikuttanut lämpöön mitenkään. 




Hotelli
Minulle annettiin vapaat kädet hotellivalinnassa, muutaman ehdon jälkeen: 
Loma piti olla kaksi viikkoa lämpimässä. Hotellissa piti olla all inclusive-palvelu ja uima-allas.
Varasin matkan Aurinkomatkoilta, mutta aivan hyvin olisimme voineet olla omatoimimatkalla. Matkatoimistoa ei näkynyt eikä kuulunut muuta kuin lentokentällä. Hotellimme oli ns. omatoimihotelli, eli opas ei käynyt siellä. Heidät tavoitti tarvittessa kännykällä.

Onneksi emme tarvinneetkaan heidän palveluitaan, vaan kaikki sujui paremmin kuin hyvin ilmankin.
Hotelliksi valitisin viiden tähden Princess Andriana resort & Spa:n. Erittäin tyylikäs, valtavan kokoinen ja kaunis hotelli.






Ruoka ja juoma
Ruoka ja juoma olivat aivan ykkösluokkaa. All inclusiveen kuuluikin nimensä mukaisesti ruokaa ja juomaa niin paljon, kun halusi. Ravintoloissa oli lukuisia eri pääruokavaihtoehtoja, jotka vaihtuivat useita kertoja päivässä. Kahden viikon aikana lautanen olisi voinut olla erilainen joka kerta, jos niin tahtoi.

Hotellissa oli monta ravintolaa, ja kerran viikossa saimme käydä a'la cartessa illallisella.

Emme ole aiemmin olleet all inclusive-hotelllissa, joten siihen totuttelemiseen meni pari päivää. Ei olekaan pakko syödä koko rahan edestä, eikä juodakaan :)









Jatkuu toisessa osassa, klik. 

CONVERSATION

2 kommenttia:

  1. Voi mitä ihanaa luksusta. All inc.- kohteet ovat kokemukseni mukaan lasten kanssa rentouttavin tapa lomailla. Upeita kuvia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja kaunokainen, olen kyllä ihan samaa mieltä. Etukäteen mietitytti, onko se hintansa väärti. Mutta se huoli osoittautui turhaksi, sillä oli AIVAN huippua kun JoJo sai kokeilla erilaisia ruokia ilman huolia siitä, että se maksaisi joka lautaselta extraa.
      Tosin jälkiruoat ne kiinnostivat eniten :D

      Poista

Olisin oikein ilahtunut kommentistasi ♥
Any comments? ♥