Rodos 2015 (2. osa)

Tässä tulee Rodoksen matkamme toinen postaus.
Ensimmäisen osan löydät täältä, klik. 
Kirjoittelen omista kokemuksistani ja hotellistamme Princess Andrianasta. Toivottavasti tästä on vinkkejä halukkaille, ja halutessanne voitte laittaa kommentteja ja kysymyksiä kommenttikenttään.

Aktiviteetit
Hotellimme oli kahden tunnin bussimatkan päässä Rodoksen kaupungista. Kiotarin kylä oli kaunis, mutta hyvin erityiksistä kaikesta. Onneksi hotellinpalvelut ja -ohjelmat pitivät meidän perheen kiireisenä.

Hotellin Animation Team järjesti erilaisia urheilutapahtumia ja kilpailuja monta kertaa päivässä. Osa rannalla, osa tenniskentillä ja osa altailla. 
Minä osallistuin joogaan ja vesijumppaan lähes joka päivä, ja isäntä kävi kuntosalilla päivittäin.

Hotellilla oli myös lastenkerho, johon JoJo osallistui muutaman kerran. Illalla kerho järjesti lasten diskon, jonka jälkeen alkoi illan show ulkoilmateatterissa. 

Uimme hotellin yksityisrannalla ja altaissa joka päivä tuntikaupalla. JoJo innostui uimisesta, ja iltapäivällä oli aina tiedossa suuri show altailla, kun tyttö ei halunnut lähteä valmistautumaan illallista varten. 




Reissut
Poisstuimme kahden viikon aikana vain kaksi kertaa Kiotarin kylästä. 
Toisella kertaa suuntasimme bussimatkalla brittituristien kanssa Rodoksen kaupunkiin "shoppailemaan". Ja toisella kertaa venematkalle Lindoksen kylään.
Molemmilla kerroilla menimme shoppaamaan ja palasimme tyhjin käsin hotellille. 
Mikään shoppailuparatiisi Rodos ei ole. Ellet etsi Rodos-pyyhkeitä tai kylpyhuoneen mattoa, avaimenperää tai magneettia, joudut pettymään pahemman kerran.


Lindoksen kylä mereltä käsin. 


Isännän taidonnäyte valokuvauksessa










Tähän päättyy valtavan pitkät kaksi postausta Rodoksen reissusta.
Kokonaisuutena reissu oli lähellä täydellisyyttä. Ruoka, juoma, lämmin sää, uima-altaat ja paras seura. Vain shoppailuosuus jäi uupumaan. Ehkä se saadaan joskus toiste liitettyä matkaan, toisessa lomakohteessa. Mutta sitä reissua varten täytyy aloittaa säästäminen heti, jos meinaa parin vuoden sisällä mennä uudelleen. Sen verran hinnakasta on matkustaa perheen kanssa all inclusive-lomalle.

Onko sinulla kokemuksia Rodoksesta?

CONVERSATION

9 kommenttia:

  1. Vuosi sitten tuli viimeksi käytyä siellä. Joskus nuorena tein ekan reissun. Kauniita kuvia, että ihan kesä tuli mieleen! Mulla on arvonta blogissa, käy osallistumassa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aikku, on se aika jännä kuinka matkasta on niin lyhyt aika, mutta tuohon lämpöön ja valoon on niin pitkä aika.
      Mutta siitäkin huolimatta toivottelen sulle valoisaa syksyä!

      Poista
  2. En ole koskaan käynyt Rodoksella, mutta näiden kuvien ja kertomuksesi perusteella sinne olisi aivan ihana matkustaa kaksin miehen kanssa kahdenkeskistä aikaa viettämään. <3 :) Upeita maisemia, tosi kauniita vanhoja rakennuksia merta unohtamatta! :)

    Kauniita syyspäiviä sinulle! :)

    T: Emppu / Iloa & Unelmaa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Emppu, ihanainen, se todella on näkrmisen arvoinen paikka. Paljon kauniita maisemia, mutta tosiaan shoppailulle jäi hieman toivomisen varaa :) Mutta se on vaan mun mielipide, heh.

      Ihanaa tiistaita sulle!

      Poista
  3. Juu on kokemuksia :). Kokolailla tasan 25 vuotta sitten suoritin siellä Aurinkomatkojen opaskurssin ja sieltä sitten veneellä matkasin Turkin puolelle Marmarikseen ekaan työpaikkaani matkaoppaana.. Sen verran nostalginen saari se mulle on, että muutamia vuosia sitten halusin käydä siellä uudestaan perheen kanssa. Nuorempi poika oli silloin tosi innostunut historiasta ja valokuvauksesta ja kameraan kertyi mun mielestä toinen toistaan hienompia otoksia kaikesta kauniista, mutta siinä vaiheessa, kun vanhempi poika ilmoitti, että "ei vois noi kivikasat vähempää kiinnostaa", piti välillä vaihtaa retkikohteita :).
    Pieni, mutta kiva paikka se on.

    Kauniita noi sun kuvat. Hyvin voisin kuvitella itseni sinne kujille käppäilemään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai niin, sähän olet opasneitonen. Tottakai! Se varmasti sopi sulle.

      Annukka, kiitos ihanasta kommentista ja paljon haleja tähän päivään!

      Poista
  4. Oi, mitä ihania kuvia näissä kahdessa postauksessa on! Itse olen käynyt Rhodoksella äitini kanssa joskus lapsena. All Inclusivestakaan ei ole kokemusta. Reissaamme nykyään koko perheen kanssa kohteissa, joissa on lähisukulaisella loma-asunto eli kohteet on Pärnu tai Espanja. En edes uskalla ajatella mitä maksaisi All Inclusive meille (6 henkeä).

    VastaaPoista
  5. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Minna, tosi hauska saada kommentti sinulta!
      Rodos oli kyllä ihana paikka, ja All inclusive oli pienten lasten kanssa aivan paras vaihtoehto. Ei ilmainen, mutta kyllä siellä pitää syödäkin... :D

      Pärnu voisi olla aivan ihana kohde. Ymmärsin, että siellä on mm upeita rantoja ja kylpylöitä.

      Poista

Olisin oikein ilahtunut kommentistasi ♥
Any comments? ♥