Budapest, iki-ihana Budapest!

Lähdimme mr. J:n kanssa ensimmäistä kertaa kahdestaan ulkomaan matkalle JoJon syntymän jälkeen. 
No, olemme kerran olleet Tukholmassa matkalla, mutta tällä kertaa vietimme viikon Budapestissä, Unkarissa. JoJo on viiden ikävuotensa aikana ollut monta kertaa mummolassa viikon pätkiä, mutta siitä huolimatta oli jännittävää lähteä niin kauas hänestä. Matka meni kuitenkin oikein hienosti sekä Budapestissä että mummolassa. Kaikki olivat tyytyväisiä!

Tämä oli minun kolmas matkani Budapestiin. Olen ollut siellä kerran sukulaisten kanssa, ja toisella kertaa olimme häämatkalla, yhdeksän vuotta sitten. Rakastan tätä kaupunkia! Mitä arkkitehtuuria, vanhoja rakennuksia, nähtävyyksiä, kylpylöitä ja ravintoloita. 






Liikenne
Viikossa ehtii jo monta juttua tehdä. Joka päivä kävelimme 20t askelta, vaikka meillä oli käytössä 7 vuorokauden lippu kaikkiin kaupungin joukkoliikenteeseen kuuluvaan välineeseen. Niitä olivat johdinautojen lisäksi bussit, metrot, junat ja laivat. Tonavalla meni tiuhaan laivoja, joihin sai hypätä kyytiin. Suosittelen menemään Margitsaarelle juuri tällaisella laivalla. Ole kuitenkin tarkka, että hyppäät nimenomaan BKK:n laivaan!
7 päivän joukkoliikennelipulla sai siis matkustaa rajattomasti, ja hintaa lipulle tuli 15e/hlö. Se on ehdottomasti hintansa väärti, ja helpottaa liikkumista huomattavasti!

Illallisristeily
Tonavalla kulkee iltaisin valtava määrä laivoja ja veneitä. Iso osa näistä on turisteille suunnattuja illallisristeilyjä. Tarjolla on myös olut-pizza -risteilyjä, sekä lyhyempiä nähtävyysristeilyjä. Aluksi ajattelimme mennä lähes kolme tuntia kestävälle illallisristeilylle, mutta päätimme lopulta ottaa tunnin kestävän nähtävyysristeilyn. Hintaa sille tuli noin 15e/hlö. Laivassa oli kaksi kerrosta, ja saimme onneksemme paikat laivan kannelta, josta oli hyvä näkyvyys kaikkialle. Laivan nokassa oli iso tv, jossa pyöri risteilyn aikana video nähtävyyksistä. Jokainen sai kuulokkeet, josta kuului myös suomenkielellä opastus videoon. Koimme mr. J:n kanssa kuitenkin sen oudoksi, että upeassa Budapestin illassa laiva ohittaa mielettömän kauniita rakennuksia iltavalaistuksessaan ja samaan aikaan kuulokkeissa kerrotaan mm. paikallisista keksijöistä ja historiasta. Otinkin luurit aika pian pois ja vain nautin näkymistä. Laivalla tarjoiltiin matkustajille yksi virvoke tai kuoharilasi.
Suosittelen hyppäämään lähes puolet kalliimpaan illallisristeilylaivaan, jos haluaa viettää Tonavalla pidemmän aikaa, sillä siellä sentään saa ruoan ja juomat samaan hintaan.

Koin että nähtävyysristeily oli hinnakas. Iltavalaistut rakennukset, lämpimän kesäillan tuulen ja ihanan tunnelman olisi voinut saada ilmaiseksi, jos olisimme hypänneet joukkoliikenteen laivaan. 



Hotelli
Hotelleja Budapestissä on joka lähtöön. Valitsimme hinta-laatusuhteeltaan erinomaisen Hotel Parlamentin. Hotellilla oli meitä odottamassa kuoharipullo ja suklaarasia käsinkirjoitetun  tervehdyksen kera. Vastaanotto oli lämmin, aammiainen yksi parhaista ja yhtenä bonuksena oli lounge, jossa tarjoiltiin erikoiskahveja ja virvokkeita pienen suolaisen kera. Lounge oli auki aamiaisen jälkeen aina iltapäivä viiteen asti. Joten käytimme tilaisuutta hyväksi lähes päivittäin. Pitkän kävelyn jälkeen lasi itsetehtyä limonadia virkisti kummasti. Hotelli oli lähellä Parlamenttitaloa, joten Tonavalle oli lyhyt matka kävellä.

Tärkeintä hotellivalinnassa lienee sijainti. Budapestin julkinen liikenne on kuitenkin sen verran loistava, että monelta hotellilta pääsee liikkeelle hyvinkin helposti. 



Ruoka
Ruoka on Budapestissä erittäin edullista ja hyvää. Söimme erilaissa paikoissa, joskus edullisemmin, joskus vähän hienommin, hinnakkaammissa paikoissa. Yksi parhaimpia paikkoja oli Budapestin Hootersin (luit oikein!) vieressä oleva all you can eat-ravintola. Ruokaa oli vaikka millä mitalla, samppanja ja drinkit kuuluivat hintaan. Päivällä hinta oli 9e/hlö -luokkaa, ja paikalla oli mm sushin tekijä (yläkerrassa) ja alakerrassa grillimestari. Tässä ravintolassa oli ehdottomasti parhaimmat sushit, mitä olen syönyt!

Ruoka on edullista, ehkä puolet Suomen hinnoista. Juomat vielä edullisempia. Kuoharipullo maksaa  puolitoista euroa. Breezer maksaa 60 senttiä ruokakaupassa. 
Jännä juttu oli, että jäätelökioskista ostettu jättimäinen jäätelöpallo maksoi 60 senttiä, kun Magnum kaupasta yli puolet enemmän.
Edullisimmat ravintola-annokset löydät Budan puolelta. Pestissä hinnat ovat hieman tätä korkeammat.

Kaunein (ja ylihintaisin) kahvila on New York Cafe, jossa kaakao maksoi 8e. Mutta mukana tuli tosin vesilasi ja kaksi pientä keksiä.



Nähtävyydet
Budapestissä on paljon huikean kauniita rakennuksia, jotka ovat reilusti yli satavuotiaita. Ehkä kaunein on Parlamenttitalo, Tonavan varrella. Myös linnavuori on näkemisen arvoinen.
Linnavuorelle menee 3e/hlö maksava vaijerihissi, jossa on kolme vaunua. Aiemmin olemme aina kiivenneet linnavuorelle, mutta nyt päätimme kokeilla hissiä. Jonotimme vartin, hissimatka kesti minuutin verran ja en nähnyt mitään, koska 2. vaunun ikkkunat olivat niin korkealla. En suosittele tätä, vaikka hinta ei olekaan hurja. Kävely ei ole mitenkään erityisen raskas.
  Budan linnassa on valtavasti nähtävää ja koettavaa. Linnassa on monta museota, jotka ovat käymisen arvoisia. 

Linnavuorelta pääsee myös yhteen Budapestin suosituimpaan nähtävyteen, joka oli samalla ehdottomasti tylsin juttu koko viikossa. Nimittäin Labyrinttiin. Paikka on maan alle tehty vankila-alue, joka on kostea, kylmä ja pimeä. Käytävillä oli kertomuksia Draculasta, joka tarinan mukaan on viettänyt vuosia labyrintin vankilassa. Muistaakseni hinta on 15e kahdelta henkilöltä, mutta jostain syystä paikka ei sävähdyttänyt meitä kumpaakaa.



Kylpylät
Budapest on tunnettu termaalikylpylöistään, ja siellä on reilut sata kuumaa lähdettä.
Vierailimme viimeisenä kokonaisena päivänä kaupungin suurimmassa, Széchenyin kylpylässä, jossa oli toistakymmentä allasta sisällä ja ulkona. Kylpyläreissu maksoi noin 15e/hlö, mutta oli rahansa väärti. Suosittelen ottamaan omat rantasandaalit mukaan, jotta liikkuminen kylpylässä olisi helpompaa (ja ehkä hygienisempää). Ostaessasi lipun, saat rannekkeen, jonka avulla avaataan pukukoppi/huone. Kopin ja huoneen hintaero on niin pieni, ettei siinä kannata säästää. Harmillista on se, että ravintolassa ja kioskeissa käy vain käteinen, eli rannekkeella ei voi maksaa. 

Toisin oli Aqua World-nimisessä vesipuistossa, jossa kävimme alkulomasta. Hinta oli samaa luokkaa, mutta jostain syystä emme innostuneet tästä paikasta. Ehkä se oli enemmän lapsiperheille suunnattu. Liukuja oli moneen lähtöön, oli ulko- ja sisäaltaita ja ravintolapalveita. 
Näistä kahdesta kylpylä vakuutti meidät.

Shoppailu
Budapestiin on viime vuosina rakentunut monen monta uutta kauppakeskusta. Omaksi suosikikseni valikoitui Allee, joka lienee yksi uusimmista, koska se on valmistunut vuonna 2009. 
Tuttuja vaatekauppoja löytyy, ja lähes jokaisesta ostoskeskuksesta löytyy leffateatteri. Valitettavasti suurin osa leffoista oli dubattu, joten emme saaneet aikatauluja natsaamaan millään muutaman englannnikielisen leffan kanssa. 

Kaupungissa on upea sirkus, jota odotimme innolla. Huonoksi onneksemme liput olivat myyty loppuun, ja emme päässeet näkemään esitystä. Jos olet vähääkään sirkusihmisiä, suosittelen ostamaan liput etukäteen netistä. 

Kauppahallissa on oikeaa tunnelmaa, ja niinpä nämä "shoppailukuvat" ovat juurikin sieltä:



Kotiinpaluu
Olemme molemmat mr. J:n kanssa tarkkoja aikataulusta ja olemme innokkaita suunnittelemaan ja aikatauluttamaan. Kotiinpaluu-päivänä luovutimme huoneemme puoliltapäivin, ja istuimme aulaan ottamaan viimeiset teet ja erikoiskahvit ennen kotimatkaa. Ryanair-lentomme lähti viideltä. 
Kauhistelimme etukäteen viiden tunnin väliä, joka meillä oli lennon lähtöön. emmekä siksi kiirehtineet missään. Kahvittelun jälkeen siirryimme rauhassa vaihdon kautta metrolla lentokentän suuntaan. Metro päätepysäkin kohdalla odotti sopivasti lentokenttäbussi, joten olimme kentällä 12:40 aikoihin. Taas päivittelimme, kuinka monta tuntia onkaan lennon lähtöön. 

Odotimme lähtöaulassa yli puolitoista tuntia, että Ryanairin check-in -piste avattiin matkustajille. Vartin jonotuksen jälkeen meille kävi ilmi, että olisimme voineet mennä suoraan turvatarkastukseen, koska meillä oli vain käsimatkatavarat. No, siirryimme jonottamaan turvatarkastukseen, jossa touhu vaikutti pikemminkin opiskeijoiden puuhastelulta. Laukut sekottuivat, ihmiset sekottivat tarvaroitaan ja meno oli surkuhupaisaa. 

Tämän jälkeen olimme jo niin nälkäisiä, että siirryimme yläkertaan lounaalle. Otimme nopeasti Buger Kingin hampurilaiset ja siirryimme alakertaan hakemaan pienen tuliaisen JoJolle. Kassalla jonotimme reilun vartin jälleen, koska kassat pakkasivat asiakkaiden ostokset. Ja tämä viivästytti touhua.

Kun olimme viimein maksaneet tuliaiset, huomaisimme, että porttimme oli nyt julkistettu ja oli KAIKISTA kaukaisin portti. Lähdimme kävelemään portille ja sinne saavuttuamme huomasimme olevamme viimesimpiä. Lentokenttävirkailija pyysivät meitä kiirehtimään, jotta kone pääsisi ilmaan. 
Koneeseen jonotoimme kuitenkin vielä  yhden vartin, koska porttimme oli joku väliaikaisportti, joka oli tehty konteista.
Lähdimme hotellilta viisi tuntia ennen lentoa, ja siitä huolimatta meinasimme myöhästyä koneesta.
Surkuhupaisaa :)
---
Tässä on mr. J:n upeat kuvat lennoltamme.


Vaikka tekstistäni löytyy monta negatiivista kommenttia, voin vakuuttaa, että Budapest on yksi hienoimmista kohteista, jossa olen käynyt. Ertyisesti lämmin sää, arkkitehtuuri, kylpylä ja ruoka vakuuttivat minut kerta toisensa jälkeen. Upea rakkaudenkaupunki, johon haluan palata uudelleen!

CONVERSATION

6 kommenttia:

  1. Me ollaan käyty perheen kanssa kolme kertaa Budapestissa ja tykätään. Liikkuminen on helppoa ja halpaa. Meillä lapset tykkäsivät Labyrintista, samoin tuosta Linnavuorelle noususta tuolla härvelillä, mutta me olimmekin ensimmäisessä vaunussa ja siitä näki upeasti ympärille, tykkäsimme myös Aqua Worldista (tai siis lapset tykkäsivät), kylpylöistä lapset eivät kovasti välittäneet, niissä kun ei saanut sukellella eikä uida 😂. Olemme joka kerralla varanneet ns. huoneiston Booking.comin kaitta ja kaikki ovat olleet omalla tavallansa oikein hyviä. Ruoka on hyvää ja edullista, palveluun voisi monessa paikassa panostaa hieman enemmän, mutta kaikkeen tottuu😊. Eläintarha on myös käymisen arvoinen. Minulla on tämän kesän reissukuvat vielä kamerassa, tarttiskin varmaan ladata niitä koneelle...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana Anu, kiitokset sulle mukavasta kommentista! on aina ilo lukea muidenkin kokemuksia tutuista kohteista.
      Me naurettiinkin mr. J:n kanssa että me oltiin ehkä liian vanhoja vesipuistoon, koska kylpylä oli meistä ihana. Minä en meistä uskaltanut mennä moneenkaan liukuun, kun ne vaikuttivat niin hurjilta :D

      Olen käynyt eläintarhassa kymmenen vuotta sitten, ja muistaakseni se oli kiva silloin. Ehkäpä pääsen sinne jälleen seuraavalla kerralla :D

      Valoisaa alkavaa viikkoa sinulle!

      Poista
  2. Kääk, mikä matkakuume iski :D
    Olen ollut Budapestissa kahdesti. Ekan kerran olimme kahdestaan miehen kanssa ihan chainbridgen vieressä Sofitelissa ja kahlasimme keskustan läpi eestaas :) Nyt kesällä olimme koko perhe ihan laitamilla Aquaworld resortissa viikon. Niin erilaiset kokemukset keskenään ja ihan erilaiset kuvat suuresta kaupungista <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elisa, voin vain kuvitella, että oli aika erilaiset reissut! Ja luulen että 5v JoJo olisi innoissaan, jos pääsisi viikoksi Aqua Worldiin. Hotelli vaikutti tosi kivalta :D

      Mukavaa sunnuntaita!

      Poista
  3. Tosi upeee kaupunki. Hienoja kuvia sieltä, upeita paikkoja.

    VastaaPoista
  4. Tuija, kiitokset sulle ihanasta kommentista. Suosittelen lämmöllä lähtemään sinne matkalle ♥ ♥ ♥

    VastaaPoista

Olisin oikein ilahtunut kommentistasi ♥
Any comments? ♥