Karmiva Karnevaali

Särkänniemessä järjestetään ensimmäistä kertaa Karmiva Karnevaali yhden syksyisen viikon ajan. 
Minulla oli ilo päästä seuraamaan avajaispäivänä karnevaalin tunnelmaa. 

Avajaispäivänä satoi enemmän tai vähemmän koko päivän. Puimme lämpimästi ja päällimmäinen kerros oli sateenkestävä. Ja hyvän vaatetuksen ansiosta olimme karnevaaleilla lähes neljä tuntia ja pääsimme kotiin vasta yhdeksän jälkeen illalla.

Heti sisäänkäynnin vieressä alkoi meidän paikalle saapuessa upea tulishow, jossa esiintyi Fire Lady avustajineen.




Tuliesityksen jälkeen lähdimme Karkki vai Kepponen?-kierrokselle, jossa JoJo sai hakea erilaisia herkkuja ja lahjoja eri kohteista. Ehdottomasti pikkumimmin suosikkijuttu karnevaaleilla!


 Halusimme tarkoituksella saapua Särkänniemeen vasta iltahämärän aikaan, jotta ehtisimme näkemään kaiken sekä valoisaan aikaan, että illan pimeydessä. Illan aikana ehdimmekin kiertämään kaikki alueet; Twisted tivoli, Skelenaario, Día de los Muertos, ja mieheni ja minun suosikki Zombie Zone.


Työntekijöillä oli toinen toistaan upeampia asuja ja meikkejä, mutta tässäkin yksi kuva huvipuistovieraasta, jonka meikki oli aivan huikea. (Kiitos kuvattavalle leidille)

Seuraavaksi esittelen muutaman kuvan avulla Zombie Zone-aluetta, jonne oli K15 -rajoitus. 
Niinpä myös seuraavat kuvat ovat perheen pienimmiltä kielletty.



Rajattu alue oli sijoitettu nuorison suosimien huvipuistolaitteiden lähelle, ja kolme kertaa päivässä alueella tapahtuu: alueelle saapuneet joutuvat tekemään tehtävän, jotta alueella raahustavat elävät kuolleet saadaan hallintaan, ja maailma pelastettua.
Yleisöä ohjeistettiin zombie attackin alussa, ja meille kerrottiin, miten tehtävän saa suoritettua.










Kun tehtävä saatiin suoritettua Zombiet lakosivat maahan ja he eivät enää olleet uhka meille.
Tämä tarjosi hienon tilaisuuden kuvata zombieita, mutta hetki sen jälkeen he alkoivat virota ja lähteä juoksien ihmisiä säikyttelemään.

Täytyy sanoa, että yksin alueella liikkuessa oli aidosti jännittynyt ja koin, että alue on todella kokemisen arvoinen kaikille aikuisille!!!



Karuselli oli JoJon suosikki, kun puhuttiin huvipuistolaitteista.


Pisteitä tulee kekseliäistä koristeista, valoista ja yleisestä panostuksesta.
Tämä tapahtuma on tämän syksyn MUST, joten suosittelen, että lähdette ensi viikolla käymään Särkänniemessä!!!

**Postaus tehty yhteistyössä Särkänniemen kanssa**

CONVERSATION

2 kommenttia:

Olisin oikein ilahtunut kommentistasi ♥
Any comments? ♥