DIY: muistitaulu

Olen pitkään jutellut miehelleni, että haluaisin eteiseen rouhenatyylisen muistitaulun.
Löysin Instagramista inspiskuvan, ja sen perusteella suunnittelimme taulun. 
Toteutus tapahtui monen kuukauden aikana, koska aina oli jotain muuta kiirellisempää tekemistä.
Mutta nyt se on valmis, and I love it!

DIY: muistitaulu
Ostin puutavarakaupasta lautaa, joka sahattiin ensin pitkittäissuunnassa kahtia.
 Sen jälkeen tein puuhun kulumajälkiä erilaisten työkalujen avulla. Kannattaa käyttää ainakin neljää eri välinettä, että kolhut ja naarmut ovat erinäköisiä keskenään.
En löytänyt mieleistä maalia, joten ostimme Puuilosta saunan öljymämiseen tarkoitetun öljyn, jonka sävy oli ajopuu. 
Oljysin puun kolmeen kertaan.

Puut muotoiltiin suunnitelmien mukaan niin, että ylimmäinen lauta on hieman kaareva. Biltemasta ostettu raudoitusverkko spraymaalattiin jämamaaleilla eriväriseksi tuomaan mukavaa kontrastia taululle. Väreinä sattuivat olemaan musta, kupari ja ruskea.
Raudoitusverkon asettaminen puuhun tehtyihin reikiin olikin oma haaste. Raudoitusverkko piti muotonsa, mutta puu on elävä materiaali eikä se ollut täysin suora, joten asennus vei aikaa.

Kun tämä hankalin vaihe oli saatu tehty, piti taulu vain kiinittää nauloilla yhteen ja ruuveilla seinään.
Voilà, siinä se nyt on! 


Mukavaa torstaita kaikille!

Ja tulkaahan katsomaan Instagramiin, minkä huikean projektin olemme aloittaneet meidän kodissamme! @onnellinenkirsikka

CONVERSATION

0 kommenttia:

Lähetä kommentti

Olisin oikein ilahtunut kommentistasi ♥
Any comments? ♥